|
26.4.2004 EU:n viestintäministerit: Eurooppa tarvitsee yhteisen laajakaistastrategian
Laajakaistayhteyksien Euroopan unionin yhteinen laajakaistastrategia auttaisi EU:n kilpailukyvyn lisäämisessä. Tämän vuoksi yhteinen strategia olisi saatava valmiiksi mahdollisimman nopeasti.
Tähän tulokseen tulivat EU:n viestintäministerit Irlannin Dundalkissa 22.4. pidetyssä epävirallisessa kokouksessa.
Esityksen yhteiseurooppalaisesta laajakaistastrategiasta teki Suomea kokouksessa edustanut liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen. Ministerit esittivät, että laajakaistastrategia olisi osa komission kesällä julkaisemaa laajakaistatiedonantoa.
Ministerit esittelivät maidensa kansallisten laajakaistastrategioiden keskeisimmät linjaukset sekä pohtivat, millä keinoilla laajakaistan kysyntää voitaisiin piristää ja sisältöjä lisätä.
Ministeri Luhtanen korosti kokouksen aikana, että EU:ssa tulisi kiinnittää huomiota sisältöjen merkitykseen laajakaistan levittämisessä.
Komission selvityksestä ilmeni, että tällä hetkellä Suomi on laajakaistan levinneisyydessä viidennellä sijalla EU:ssa. Lisäksi laajakaistaliittymien määrä Suomessa on kasvanut ja kasvaa ennusteiden mukaan muita EU-maita nopeammin.
Kokouksessa toukokuun alusta mukaan tulevien uusien jäsenmaiden viestintäasioista vastaavat ministerit kertoivat omien laajakaistastrategioidensa tilanteesta. Yleinen linja on, että tulevat jäsenmaat saavat strategiat valmiiksi tämän vuoden aikana. Uudet jäsenmaat kertoivat myös, missä vaiheessa he ovat EU:ssa sovitun sähköisen viestinnän lakipaketin voimaansaattamisessa.
Lounaalla ministereille esiteltiin Euroopan suurimpien viestintäyritysten toimitusjohtajien laatima asiakirja Euroopan laajakaistakehityksen edistämiseksi. Ministerit totesivat, että Euroopan kilpailukyvyn varmistamiseksi tällä sektorilla tarvitaan yritysten ja hallitusten täyspainoista yhteistyötä.
|