|
|
 |
Lauantai 31.07.2010 klo 02:16 |
|
|
|
 |
Maakuntien liittojen lyhyet kuvaukset maakunnallisista strategioista. |
|
|
|
|
|
 |
 |
 |
 |
|
Kainuun maakunta -kuntayhtymä on käynnistänyt maakunnallisen laajakaistastrategiatyön hallinnoimansa eKainuu –hankkeen kautta. Maakunnan yhteistyöryhmä, joka vastaa Kainuun Tavoite 1 –ohjelman linjauksista ja rahoituksen kohdentamisesta, on edellyttänyt tarkempia selvityksiä laajakaistaisten yhteyksien tarpeesta ja tarjonnan nykytilanteesta.
Kainuun maakunta -kuntayhtymä sai rahoitusta erillisselvityksien tekemiselle Itä-Suomen Innovatiiviset toimet –ohjelman kautta. Tällä selvityshankkeella on saatu raportit Kajaanin yliopistokeskukselta, joka selvitti laajakaistayhteyksien tarjonnan nykytilaa ja vaihtoehtoisia toteutusmalleja sekä Kainuun Nuotta ry:ltä, jonka tehtävänä oli kartoittaa laajakaistan kysyntää erityisesti kuntakeskusten ulkopuolella. Molemmat selvityksen tekijät valittiin tarjouskilpailun perusteella.
Strategiaprosessi etenee siten, että parhaillaan kirjoitetaan yhteenvetoa selvitysraporteista strategian muotoon. Tämä tulee olemaan Kainuun laajakaistastrategian ensimmäinen vaihe ja se sisältää vastaukset liikenne- ja viestintäministeriön koulutustilaisuuksissa jaettuun strategiapohjadokumentin kohtiin 1-6. Tämän jälkeen strategiadokumentti viedään käsiteltäväksi maakuntahallitukseen sekä Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristöön. Kun ko. elimet ovat ottaneet kantaa mahdolliseen julkiseen tukeen, sen priorisointiin, laajakaistan toteutushankkeen laajuuteen ja aikatauluun, tullaan kirjoittamaan Kainuun laajakaistastrategian toinen vaihe – toimenpidesuunnitelma (luku 7 mallidokumentissa). Tämä vaihe tullee ajoittumaan alkuvuodelle 2005.
|
|