WiMAXiin johtava standardointi alkoi vuosikymmenen alussa ja ensimmäinen WiMAX-standardi 802.16 hyväksyttiin vuonna 2004. Nykyiset WiMAX-ratkaisut toimivat 3,5 GHz:n taajuudella ja käytännössä voidaan saavuttaa noin 10 Mbit/s:n solukohtainen datanopeus. Radiotekniikoille tyypilliseen tapaan se jaetaan kaikkien solun yhtäaikaisten käyttäjien kesken. WiMAXin vahvuutena voidaan pitää suurta kapasiteettia ja heikkoutena korkeasta taajuudesta johtuvaa signaalin nopeaa vaimenemista erityisesti tiiviisti rakennetuilla alueilla. Tällä hetkellä myös päätelaitteiden kalleus hidastaa tekniikan käyttöönottoa.

Ensimmäiset WiMAX-toteutukset perustuvat kiinteiden päätelaitteiden käyttöön, mutta liikkuvuuden mahdollistava standardiversio 802.16e hyväksyttiin joulukuussa 2005. WiMAXin odotetaan tulevan kannettavien tietokoneiden vakiovarusteeksi lähivuosina.   

WiMAXin käyttö on yleistymässä myös Suomessa. Merkittävin toteutus on Mikkelin Puhelin Oyj:n ja Savonlinnan Puhelin Oy:n toteuttama RaJuPuSu-alueen (Rantasalmi, Juva, Puumala & Sulkava) verkko, jonka rakentamisen yhtiöt aloittivat jo vuonna 2004. Yhtiöiden tarjonnassa ovat datanopeudet 512 kbit/s – 2 Mbit/s. WiMAX-radioluvan haltijoita on 35 eri puolilla maata, mutta olemassa olevien suunnitelmien mukaan tuleviakin WiMAX-toteutuksia voitaneen luonnehtia paikallisiksi. Koko maan kattavaa verkkoa ei toistaiseksi ole näköpiirissä. 

2.2.2 UMTS/3G

Kolmannen sukupolven (3G) myötä myös matkaviestintekniikoita voidaan alkaa pitää laajakaistatekniikoina. UMTS:n perusversiossa datanopeudet ovat vielä vaatimattomia, mutta HSDPA-kehitysversion (High Speed Downlink Packet Access) myötä datanopeudet nousevat merkittävästi.

HSDPA on käytössä jo kymmenissä maissa yli 60 operaattorilla, mutta Suomen UMTS-operaattoreista ainoastaan Elisa on päivittänyt verkkonsa. Elisa avasi 40 paikkakuntaa kattavan HSDPA-verkkonsa keväällä ja yhtiön ilmoituksen mukaan sen verkko mahdollistaa 1 Mbit/s:n yhteysnopeudet. Teknisesti markkinoilla olevat HSDPA-verkkototeutukset tukevat jo yleisesti vähintään 3,6 Mbit/s:n nopeuksia ja myöhemmin datanopeus voi nousta yli 10 Mbit/s:n tasolle. Päätelaitteita on jo tarjolla ja HSDPA-puhelinten voi odottaa yleistyvän nopeasti. Paluusuunnan kehitysversiota (HSUPA) odotetaan markkinoille kuluvana vuonna, jolloin paluusuunnassa voidaan yltää megabitin nopeuksiin.   

2.2.3 450 MHz

450 MHz:n taajuusalue vapautui langattoman laajakaistan käyttöön, kun NMT 450-matkapuhelinverkko lopetettiin. Suomessa on yksi valtakunnallinen verkkotoimilupa, jonka valtioneuvosto myönsi Digita Oy:lle 22.6.2005. 450 MHz:n taajuusalue on maailmanlaajuisesti laajakaistakäytössä uusi ja siten kyseessä on sekä teknisesti että kaupallisesti täysin uusi ratkaisu.

Vaihtoehtoisia 450 MHz-teknologioita on kaksi: Flash-OFDM ja CDMA 450, joista Digita on valinnut Flash-OFDM-teknologian. Alkuperäisen aikataulun mukaan verkon tulisi olla jo käytössä, mutta erilaisten viivytysten takia Digita avaa palvelun vasta 1.4.2007. Verkko on tarkoitus laajentaa koko maan kattavaksi.

450 MHz-tekniikan etuja ovat liikkuvuus ja alhainen taajuus, joka mahdollistaa pitkät kantomatkat. Flash-OFDM on valmistajakohtainen ei-standardoitu tekniikka, mikä aiheuttaa jonkin verran teknologisia riskejä ja voi näkyä laitteiden hinnoissa.

2.2.4 WLAN

WLAN tulee sanoista Wireless Local Area Network, mikä suomeksi tarkoittaa langatonta lähiverkkoa. Uudet WLAN-laitteet ovat pääosin vuonna 2003 valmistuneen standardin 802.11g mukaisia. 802.11g-standardi määrittelee solukohtaiseksi datanopeudeksi 54 Mbps, mutta korkeasta taajuudesta (2,4 GHz) johtuen signaali vaimenee nopeasti.

Viime vuosien aikana WLAN-tekniikalle on muodostunut kolme tärkeää sovelluskohdetta:

1. Alkuperäinen rooli eli langattoman lähiverkon mahdollistaminen sisätiloissa
2. Niin sanotut HotSpot-toteutukset julkisissa sisä- tai ulkotiloissa
3. Kulutuselektroniikan laitteet

WLANin käyttö näissä kaikissa sovelluskohteissa on kasvussa ja tekniikan standardointi suorituskyvyn parantamiseksi jatkuu.