|
|
|||||||||
|
|
|
Loppuraportti 2.3 Eri laajakaistatekniikoiden asema Suomessa Kuvio 8 havainnollistaa laajakaistatekniikoiden suhteellisen aseman kehittymistä Suomessa vuodesta 2000 alkaen: DSL- ja kaapelimodeemi ovat hallinneet markkinoita suvereenisti, kun taas muiden tekniikoiden yhteenlaskettukin osuus on pysynyt alle prosentissa. Tilanne on hyvin samankaltainen myös kansainvälisesti. Kuvio 8. Laajakaistatekniikoiden osuudet Suomessa
Lähde: Omnitele Oy DSL:n ja kaapelimodeemin ylivallan voi odottaa säilyvän ainakin lähivuosien ajan. DSL:n ja kuitutoteutusten raja on kuitenkin hämärtymässä, sillä DSL:n rooli tuotantoketjussa on koko ajan pienenemässä ja kuidun kasvamassa, koska operaattorit panostavat voimakkaasti tilaajayhteyksien lyhentämiseen. Myös kuitu kotiin -toteutusten voi odottaa yleistyvän uudisalueilta ja keskustoista alkaen. Kaapelitelevisioverkkojen suhteellisen aseman heikentymistä selittää erityisesti näiden verkkojen selvästi puhelintilaajaverkkoja vähäisempi kattavuus. Erityisesti radiotekniikoiden voi odottaa saavan nykyistä suuremman roolin laajakaistan tulevaisuudessa, sillä kannettavien päätelaitteiden yleistymisen myötä liikkuvuuden merkitys kasvaa koko ajan. 3G/HSPA tulee täydentämään kiinteitä yhteyksiä kaupungeissa ja 450 MHz/Flash-OFDM maaseudulla. WiMAX sijoittunee näiden kahden väliin ja voi toimia sekä kiinteän liittymän korvaajana että täydentäjänä. WiMAX ja 450 MHz tarjoavat liityntämahdollisuuden myös kesäasunnoille ja muihin vastaaviin kohteisiin, joihin kiinteä verkko ei ole kohtuuhinnoilla saatavissa.
|