Etusivulle

Etsi
Lauantai 31.07.2010 klo 02:19   
 

alasivu_spacer

Loppuraportti 2007

<< Takaisin edelliselle sivulle

Loppuraportti
tammikuu 2007

2 Uudet teknologiat

Laajakaistakehityksen vauhdittamiseksi strategiaprosessin aikana toimeenpantiin joukko hankkeita uusien laajakaistateknologioiden käyttöönoton ja leviämisen nopeuttamiseksi. Uudet teknologiat ja palvelut ovat lisänneet kuluttajan valinnanmahdollisuuksia. Ne ovat omalta osaltaan myös kiihdyttäneet kilpailua laajakaistamarkkinoilla. Vaihtoehdoista huolimatta perinteiset DSL- ja kaapelimodeemiyhteydet hallitsevat edelleen laajakaistamarkkinoita Suomessa.

2.1 Tutkimus- ja kehittämistoimia

Uusien laajakaistateknologioiden ja palveluiden leviämistä hidastavia lainsäädännöllisiä ja hallinnollisia esteitä kartoitettiin mm. selvityksissä Uusien palvelujen hidasteet ja Valokaapeli kotiin.

Uusien palvelujen hidasteet -selvityksen mukaan uusiin viestintäverkkojen välityksellä käytettäviin palveluihin on ladattu runsaasti odotuksia. Selvityksessä laajakaistayhteyksien nopean teknisen kehityksen nähtiin sinänsä luovan edellytyksiä uusien palveluiden ideoinnille ja kehittämiselle. Usein on kuitenkin jouduttu havaitsemaan, että eri syistä uusien palveluiden läpimurrot eivät ole toteutuneet toivotulla tavalla.

Uusien laajakaistapalveluiden leviämiseen liittyviä hidasteita on hyvin erilaisia ja niiden vaikutukset ovat helposti kertautuvia ja toisiaan vahvistavia. Hidasteet voidaan karkeasti jakaa teknisiin, lainsäädännöllisiin, kaupallisiin, asiakkaan välittömästi kokemiin sekä liiketoiminnallisiin hidasteisiin.

Liikenne- ja viestintäministeriö selvitti laajakaistan kehitystä myös valokaapeliyhteyksien yleistymisen ja käytön näkökulmasta.  Kaikki laajakaistatekniikat kehittyvät voimakkaasti ja tässä kehityksessä valokuituteknologialla on oma paikkansa niin teknisesti kuin teknistaloudellisesti ja liiketoiminnallisesti. Selvityksessä todettiin, että valokaapelin nykyistä nopeampaa hyödyntämistä hidastaa muun muassa se, että rakennettujen valokuituverkkojen avoimuudessa, yhteenliitettävyydessä ja yhteenliittämisrajapintojen standardoinnissa on vielä parantamisen varaa.

Uusien laajakaistaisten tiedonsiirtoratkaisujen kehittämistä nopeutettiin julkisella tutkimus- ja kehitysrahoituksella. Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes käynnisti kesällä 2005 uuden tietoliikennealan teknologiaohjelman, GIGA - Konvergoituvat verkot, yhdessä yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa.  Ohjelman kestoksi määriteltiin 1.7.2005–31.12.2010. Eri aloja edustavien toimijoiden kanssa läpi vietävä ohjelma painottuu laajakaistaisen tietoliikenneteknologian ja alan tuotteiden kehittämiseen. Keskeisiä panostuskohteita ovat liityntäteknologiat, laajakaistaverkot, järjestelmien tukituotteet ja testaus sekä uudet liiketoimintamallit.

Suomalainen tietoliikenneteknologian osaaminen oli ja on edelleen erittäin korkeaa kansainvälistä tasoa ja alan teollisuustuotannon osuus esimerkiksi Suomen viennistä on merkittävä. Tekesin teknologiaohjelman tavoitteena on Suomen tietoliikenneteknologian osaamisen ja vahvuuksien edelleen vahvistaminen, uudistaminen ja monipuolistaminen globaalissa yhteistyössä ja kilpailussa sekä innovaatioympäristön toiminnan kannalta keskeisen strategisen osaamisen luominen uusissa teknologioissa.

Pitkäjänteistä panostusta tarvitaan erityisesti laajakaistajärjestelmien verkko-, radiokanava-, ilmarajapinta- ja päätelaiteteknologioissa, jotta uusien teknologioiden hyödyntämisen edellyttämä osaaminen löytyy jatkossakin Suomesta. Tulosten soveltaminen tapahtuu pääasiassa ICT-toimialalla ja komponenttiteknologiaa hyödyntävillä soveltavilla toimialoilla.

Tekes teetti Giga-teknologiaohjelman taustoittamiseksi joukon selvityksiä. VTT:n tekemät raportit esittelevät kansainvälisissä selvityksissä tunnistetut tietoliikenteen todennäköiset kehityssuunnat ja kriittiset polut sekä visionäärien arvioinnit laajakaistateknologian kehityksestä. Japanin ja Etelä-Korean tilanteesta ja kehityksestä tehtiin omat raportit.

Vuosina 2005–2006 Tekes rahoitti Giga-teknologiaohjelman 49 projektia yhteensä 21 miljoonalla eurolla. Ohjelman laajuus vastasi suunnitelmia. Ohjelmassa olivat mukana keskeiset tietoliikennealan yritykset ja tutkimuslaitokset. Suurimmalla osalla oli ohjelmassa oma projekti.  Ohjelmassa käynnistettiin vuonna 2006 tietoliikennetoimialan kehitystä selvittävä roadmap-työ ja aihealueryhmätoiminta, joka kokosi alan toimijat yhteen yhteisen vision ja toimialan kehitysnäkymän luomiseksi. Tekes jatkaa ohjelmaan panostusta suunnitelmien mukaisesti vuoden 2010 loppuun saakka.