Etusivulle

Etsi
Lauantai 04.09.2010 klo 08:33   
 

alasivu_spacer

Loppuraportti 2007

<< Takaisin edelliselle sivulle

Loppuraportti - Liite 1 Maakuntastrategioiden toimeenpano
tammikuu 2007

Etelä-Savon maakuntaliitto

Julkisen tuen piirissä olevan alueen määrittely maakunnan laajakaistastrategiassa/tarjouspyynnössä

 

Etelä-Savossa laajakaista on toteutumassa kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin neljän kunnan laajakaista-hanke (Juva, Puumala, Rantasalmi, Sulkava) EU-osarahoitteisena hankkeena (langaton ratkaisu). Toisessa vaiheessa Joroisten kunta toteutti laajakaistan rakentamisen omalla alueellaan kunnan omana hankkeena (olemassa oleva kiinteä verkko). Kolmannessa vaiheessa on nyt toteutuksessa oleva maakunnan kaikkien muiden kuntien (15) yhteinen laajakaista-hanke, jonka koordinaattorina toimii Etelä-Savon maakuntaliitto.

Niin strategiassa kuin tarjouspyynnössäkin on julkisen rahoituksen kohteena oleva alue maakunnan maaseutumaiset alueet (kaupunki- ja kuntakeskusten ulkopuoliset kyläalueet). Em. alueella on n. 51 000 asukasta (30 % kokonaisväestöstä). Tarjouspyynnössä tuotiin myös esiin vapaa-ajan asukkaiden suuri merkitys maakunnassa (n. 45 000 loma-asuntoa).

Kilpailun toimivuus

Tarjouspyyntö toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisellä kierroksella tavoitteena oli vain kartoittaa niitä tahoja, jotka olisivat kiinnostuneita laajakaistan rakentamisesta Etelä-Savon 15 kunnan alueelle. Tämä vaihe ei tuonut mitään lisätietoa tilanteesta. Varsinaiseen tarjouspyyntöön saatiin kaksi hyväksyttävää tarjousta. Tarjouskilpailua ja tarjousten arviointia varten maakuntaliitto palkkasi puolueettoman asiantuntijan, joka valmisteli tarjouspyynnön sekä tarjousten pisteytyksen yhdessä hanketta varten perustetun ohjausryhmän kanssa.

Operaattori valittiin tehdyn pisteytyksen perusteella. Keskeinen tekijä oli julkisen rahoituksen tarve hankkeen toteutuksessa ja toisena esitetty ratkaisu, joka huomioi niin vakinaisen kuin vapaa-ajankin asutuksen tarpeet pidemmällä aikavälillä. Valinta kohdistui paikallisten puhelinoperaattoreiden esittämään langattomaan ratkaisuun perustuvaan tarjoukseen. Hyväksytyssä tarjouksessa julkisen rahoituksen tarve oli 30 % kokonaiskustannuksista (1,7 milj. eur) ja laajakaistan peitto 96 % vakinaisesta sekä vapaa-ajan asutuksesta. Kilpailevan tarjouksen julkisen rahoituksen tarve oli n. 70 % kokonaiskustannuksista (1,8 milj. eur). Peitto oli 96 % vakinaisesta asutuksesta.

Maakuntaliiton hankepäätöksestä ei valitettu ja hanke toteutettiin niin, että laajakaistaverkko oli valmiina kesällä 2006.

Hanke toteutui aikataulun, tavoitteiden ja sovitun budjetin mukaisesti 30.7.2006 mennessä. Hankkeen jatkosta eli verkon täydentämisestä käydään vielä keskustelut operaattoreiden kanssa. Kunnilla ja maakunnalla on valmiuksia nostaa peittoprosenttia jo saavutetusta. Tämän jatkohankkeen julkisen rahoituksen maksimimäärä olisi 154 000 eur.

Rahoitus

Ensimmäinen neljän kunnan hanke toteutettiin niin, että julkisen rahoituksen tarpeesta kunnat maksoivat 50 % (210 000 eur) ja EU-rahoituksena tuli 50 % (210 000 eur) maakuntaliiton kautta. Maakunnan kehittämisrahaa ei käytetty.

15 kuntaa käsittävässä maakuntaliiton hallinnoimassa hankkeessa verkon rakentamiseen tarvittavan julkisen rahoituksen määrä on yhteensä 560 000 eur, joka jakautuu 50-50 kuntarahoituksen ja EU-rahoituksen kesken. Maakunnan kehittämisrahaa ei tässäkään hankkeessa ole käytetty.

Oheiseen taulukkoon on sisällytetty kolmen laajakaistahankkeen kustannukset eli Juvan seudun kunnat (RaJuPuSu), toisen laajakaista-hankkeen valmisteluun ja kilpailutukseen liittyvät kustannukset ja tämän toteutus.

Etelä-Savon laajakaistahankkeiden rahoituksen jakautuminen rahoittajatahoittain ja vuosittain maakunnan tekemien päätösten pohjalta

 

2004

2005

2006

Yht.

EU

210 000

127 924

191 877

529 801

Valtio

38 500

-

-

38 500

Kunnat

226 500

129 924

191 877

546 301

Julkinen yht.

475 000

255 848

383 754

1 114 602

Yksityinen

420 000

424 152

636 246

1 480 398

Yhteensä

875 000

680 000

1 020 000

2 595 000

Julkisen rahoituksen osuus rakentamisen ja sen valmistelun kokonaiskustannuksista Etelä-Savossa on 1 114 602 euroa eli 43 %.

Laajakaistayhteyksien lisäys (arvio)

Laajakaistahankkeiden alkaessa arvio oli, että n. 30 % maakunnan alueen vakinaisista talouksista oli laajakaistamahdollisuuksien ulkopuolella ja lisäksi lähes kaikki vapaa-ajan asunnot.

Tehdyt ratkaisut merkitsevät sitä, että Etelä-Savon maakunnan alueella tullaan käytännössä saavuttamaan lähes 100 % saavutettavuuspeitto.

Katvealueiden osalta ei ole tehty vielä mitään arviota. Suurin hanke on juuri käynnistynyt ja uutta teknologiaa ollaan saamassa käyttöön, joten arvioita ei vielä ole. Tuntuma on kuitenkin se, että katve-alueita tulee olemaan äärimmäisen vähän. Hankkeen toteutuessa katve-alueita tai alueita, jotka ovat muutoin tukiasemien ulkopuolella on max 2 %. Tätä määrää tullaan vielä vähentämään.

Laajakaistan järjestämiseksi toteutetut hankkeet

RaJuPuSu-kuntien laajakaistahanke 2003-2004
Julkisen rahoituksen määrä 420 000 eur, joka jakautui 50-50 kuntien ja EU-rahoituksen kesken.

Maakunnan haja-asutusalueiden laajakaistayhteyksien valmisteluhanke
Tarjouspyynnön ja valintaprosessin toteutus.
Kustannukset 55 000 eur, josta kunnat 16 500 eur ja maakunnan kehittämisrahasta 38 500 eur.

Maakunnan laajakaistayhteyksien rakentaminen (15 kuntaa)
Sisältää rakentamisen lisäksi myös hankkeen koordinointiin ja mahdolliseen koulutukseen liittyviä pieniä kustannuseriä. Julkisen rahoituksen määrä yhteensä 639 622 eur, josta rakentamisen osuus (operaattorit) on 560 000 eur. Julkinen rahoitus jakautuu kuntien ja EU-rahoituksen kesken suhteessa 50-50 eli rakentamisesta kunnat maksavat 280 00 eur ja maakunta (EU-osuus)  280 000 eur.