|
TOIMEENPANON TILANNERAPORTTI lokakuu 2005 Yhteenveto strategian täytäntöönpanosta
Kilpailun lisääminen viestintäverkoissa ja eri viestintäverkkojen välillä
Uusien laajakaistateknologioiden käyttöönoton ja leviämisen nopeuttaminen
Sähköisen asioinnin ja verkkoliiketoiminnan kehittäminen
Yritysten ja kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittäminen
Tietoturvan ja yksityisyyden suojan edistäminen
Erityistoimenpiteet alueiden kehittämiseksi
Kansainvälinen vaikuttaminen ja seuranta
Strategian seuranta
Lisäykset toimenpideohjelmaan
Erityistoimenpiteet alueiden kehittämiseksi
Toimenpiteiden tavoitteena on, että verkon rakentaminen ja yhteyksien tarjonta tulee taloudellisesti mahdolliseksi sielläkin, missä se ei nyt ole kaupallisesti kannattavaa. Tätä varten laaditaan kattavat ja nykyistä tehokkaammin koordinoidut alueelliset suunnitelmat laajakaistaverkkojen tarjonnan laajentamiseksi. Laadittavien ohjeiden perusteella julkista rahoitusta voidaan edelleen kohdentaa alueille, joilla laajakaistan tarjontaa ei muuten synny. Toimenpiteisiin sisältyy myös valtionosuuksien ja avustusten suuntaamista siten, että laajakaistapalveluita voidaan hankkia mm. kouluihin ja kirjastoihin sielläkin, missä niitä ei kaupallisesti tarjota kohtuullisin hinnoin.
Toteutusasteet: 1 = Suunnitteluvaiheessa, 2 = Käynnissä, 3 = Toteutettu
| Toimenpiteen sisältö |
Vastuu |
Aikataulu |
Toimenpiteiden kuvaus |
Yhteyshenkilö |
Aste |
39. Maakuntien liitot laativat yhdessä kuntien kanssa oman alueensa laajakaistastrategian ja edistävät sen toteutusta. Strategia perustuu kuntakohtaisiin arvioihin kysynnän ja markkinatilanteen kehityksestä. Strategiat toimivat välineenä päätettäessä julkisesta rahoituksesta ja muista julkisen hallinnon toimenpiteitä edellyttävistä asioista. Lisäksi strategioissa tulee kartoittaa palvelujen tarjonnan kannalta oleellisia käyttäjäsegmenttejä. |
Maakuntaliitot, kunnat |
30.9.2004 |
- Alueellisten strategioiden laadinta |
Maakuntajohtajat |
3 |
40. Laaditaan maakuntaliittojen ja kuntien käytettäväksi kansalliset ohjeet julkisten varojen käytöstä tietoliikenneinfrastruktuurin rakennusprojekteihin milloin yhteystarjontaa ei synny kaupalliselta pohjalta. Ohjeet laaditaan siten, että kaikessa julkisen rahan käytössä noudatetaan Euroopan komission ohjeiden mukaisia periaatteita. Julkinen rahoitus kohdistetaan kilpailuttaen verkon tarjontaan ja verkko-operaattorin tarjoamien palvelujen hinnoitteluun eikä loppuasiakashintaan. Tukiehdoilla taataan, että subvention saanut operaattori on velvollinen luovuttamaan verkkoa myös kilpailijalle kohtuullisin ja tasapuolisin ehdoin. |
SM, KTM, LVM, Kilpailuvirasto, Viestintävirasto, Kuntaliitto |
Jatkuva |
- Sisäasiainministeriön antamia julkisen tuen ohjeita on sovellettu maakuntien ja kuntien tekemissä rahoituspäätöksissä. Yksittäisissä pulmatapauksissa rahoittajaviranomaiset ovat neuvoneet tuen käytön yksityiskohdissa.
|
SM:
Urjanheimo Pekka (pj), Martikainen Harri (siht.), Manelius Tuula
KTM:
Korhonen Auli
LVM:
Ojala Kari
KiVi:
Lundelin-Nuortio Liisa
ViVi:
Leinonen Liisa
KL:
Tanner Simo |
3 |
41. Koulujen laajakaistayhteyksiä laajennetaan. Tavoitteena on varmistaa liityntä- ja käyttökustannuksiltaan kohtuuhintaiset ja tehokkaat tietoliikenneyhteydet kaikille kouluille. |
OpM |
2004 - 2008 |
Tuetaan laajakaistayhteyksien hankintaa
Tavoitteena on, että kaikilla oppilaitoksilla on laajakaistayhteydet, joiden suositeltava nopeus on vähintään 8 Mb/s.
Vuonna 2004 on järjestetty sekä keväällä että syksyllä laajakaista-avustusten haku.
Syksyllä 2004 laajakaistayhteydet puuttuivat 19 %:lla peruskouluista ja 2 %:lla ammatillisista oppilaitoksista.
Vuoden 2005 toinen hakukierros yleissivistävien oppilaitosten laajakaista-avustuksiin järjestetään 17.–31.10.2005.
|
OPM: Suvanen Markku
OPH: Kiesi Ella |
2 |
42. Kirjastojen laajakaistayhteyksiä laajennetaan. Tavoitteena on varmistaa liityntä- ja käyttökustannuksiltaan kohtuuhintaiset ja tehokkaat tietoliikenneyhteydet kaikille kirjastoille. |
OpM |
2004 - 2008 |
Tuetaan maaseudun ja haja-asutusalueiden kirjastojen nopeiden tietoliikenneyhteyksien ja asiakastietokoneiden hankintaa. Tavoitteena tukea "kimppakirjastoja": kaikkiin alueen kirjastoihin ajantasaiset asiakastietokoneet, nopeat tietoliikenneyhteydet ja laadukkaat tietojärjestelmät. Suositus: yksi asiakastietokone/1000 asukasta. |
Kekki Kirsti |
2 |
43. Varustetaan alueelliset, kansalaisten käytössä olevat laajakaistaiset palvelupisteet asteittain asiakaspäättein (koulut, kirjastot, yhteispalvelupisteet, kunnan ja valtion virastot), joiden käyttö on kansalaisille maksutonta. |
OpM, SM, kunnat |
31.12.2005 (kirjastot)
31.12.2007 |
Useimmissa maaseutukunnissa kirjastot ovat ainoita paikkoja julkisen hallinnon sähköiseen asiointiin. Kirjastojen kautta/avulla tapahtuvassa sähköisessä asioinnissa voidaan hyödyntää kirjastojen ydinosaamisen aluetta: tiedonhankintaa. Tuetaan seutujen vapaaehtoisia kimppakirjastoja Kirjastopoliittisen ohjelman 2001-2004 laatusuosituksen mukaisesti: yksi asiakaspääte/ 1000 asukasta. |
OpM:
Kekki Kirsti
SM:
Urjanheimo Pekka |
2 |
|